lauantai 22. elokuuta 2015

Banaaniletut vaniljajäätelöllä ja mansikoilla

Tällä kertaa blogini vierailevana tähtenä on rakas äitini, joka tarjoilee kevyemmän vaihtoehdon letuille. Nämä ihanuudet maistuivat hyvin grilliruuan jälkeen kahvin kera. 

Banaaniletut ovat tällä hetkellä suosittuja ja niistä löytyy erilaisia ohjeita. Jokainen tekee oman makunsa mukaan. Näissä letuissa oli myös ripaus kanelia. Banaaniletut sopivat niin aamupalaksi, välipalaksi kuin iltapalaksikin. Niiden päälle voi laittaa esim. rahkaa ja marjoja, jäätelöä tai vaikkapa kermavaahtoa. Riippuu tietysti siitä missä yhteydessä lettuja syödään. Maistuvat ne hyvin sellaisenaankin. Nämä herkkuletut olivat myös lasten mieleen. 










Banaaniletut 
(ohjeella tulee 8 pientä lettua)

1 banaani
2 kananmunaa
kanelia

* Laita kaikki aineet esim. smoothiepulloon ja sekoita tasaiseksi seokseksi. 
* Paista pannulla - käytä paistamisessa tilkka rasvaa, jotta letut on helpompi kääntää.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti