torstai 24. huhtikuuta 2014

Punaista ja valkeaa



Keijukaistenmaassa ei ole hetkeen leivottu suussasulavia herkkuja. Huhtikuun loppussa ja toukokuussa leivotaankin sitten urakalla. Tämän urakan aloitti tämä puna-valkoinen pitsiunelma, joka oli samalla ns. harjoituskakku. Äitini työkaverit ovat jo pitkään toivoneet kakkua työmaalle kahvitauolle, joten nyt oli oiva tilaisuus toteuttaa myös heidän toiveensa ja äitini sai samalla syntymäpäiväkakun. 

Otinpa jälleen työnalle tuon viimeksi niin vaikeaksi koituneen pitsihaasteen. Tällä kertaa kokeilin uunissa kuivatettavaa pitsiainetta, mutta senkin kanssa sain repiä hiuksia päästäni ja päästellä yhden, jos toisenkin ärräpään. Loppujen lopuksi huomasin, että maltti on valttia ja annoin pitsin kuivua uunissa tarpeeksi pitkään - johan alkoi luonata! :) Purkin kyljessä oleva ohje on hyvä, mutta pitsijauho kannattaa kyllä punnita, koska ainakin oma 4rkl. oli huomattavasti vähemmän, kuin 42g. Ohjeessa sanotaan, että pitsi kuivuu uunissa 10-15 minuuttia pitsin koosta riippuen, mutta vaikka muottini ei kovin iso ollutkaan niin pitsi kuivui 50min., jonka jälkeen annoin sen "jäähtyä" huoneenlämmössä vielä n. 5min. Tämän jälkeen pitsi irtosi hyvin muotistaan. Itse asiassa pitsinnypläys on hauskaa puuhaa ja ne ovat todella kauniita koristeita. Suosittelen kyllä lämpimästi tätä uunissa kuivatettavaa pitsiainetta. Tein pitsit päivää ennen kakun koristelua - säilöin ne leivinpaperin sisään ja laitoin vielä päälle foliota. Näin pitsi säilyi hyvin, eikä kuivunut lainkaan. Jätin osan pitsistä koesäilytykseen, jotta näkee kuinka pitkään pitsi säilyy käyttökelpoisena. 


Kakun täytteeksi valitsin raikkaita makuja, jotka ovat omia suosikkejanikin. Mustikkaa ja raikkaan makeaa dain-limeä. Tämä yhdistelmä sopi hyvin yhteen ja saihan koko kakku paljon kehuja osakseen ja meikäläinen kiitokseksi maitokasteen :) Oli ilo ilahduttaa muita ja päästä tällä kertaa itsekin maistelemaan omaa tuotosta. 


Gluteeniton kakkupohja 

6 munaa
2 dl sokeria
1,5 dl gluteenitonta jauhoseosta
1 dl perunajauhoja
1,5 tl leivinjauhetta

Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi.
Yhdistä kuivat aineet keskenään ja lisää siivilän läpi taikinaan.
Kaada taikina voideltuun ja jauhotettuun kakkuvuokaan.
Paista 175 asteessa uunin alatasolla n. 40 minuuttia.



Mustikkatäyte

1dl kermaa
100g sitruuna tuorejuustoa
125g rahkaa
1,5dl mustikoita
0,25dl sokeria
1tl vaniljasokeria
2 liivatelehteä
1rkl vettä

* Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen.
* Vatkaa kerma kuohkeaksi vaahdoksi.
* Sekoita kerman joukkoon tuorejuusto, rahka ja sokerit. Sekoita hyvin.
* Soseuta tuoreet tai pakastemustikat (pakastemustikoita kannattaa sulattaa ennen soseuttamista).  
* Kuumenna vesi ja lisää liivatelehdet yksitellen veteen, sekoita - lisää liivateseos mustikkatäytteen joukkoon ohuena nauhana koko ajan sekoittaen.
* Levitä kostutetun pohjan päälle ja laita jähmettymään jääkaappiin.
-> Täyte on melko vetelää aluksi, joten mikäli et täytä kakkua vuokaan anna täytteen jähmettyä jonkun aikaa ennen kakun väliin laittoa. 


Daim-Limetäyte (Ohje Kinuskikissa - hieman muunnettuna)
3 liivatetta
1,5 patukkaa (á 56 g) Daim-suklaata
1,5 limen kuori
1,5 rkl limemehua
3 dl kermaa
0,5 prk (á 200 g) Valio Viola mautamatonta tuorejuustoa
1 dl sokeria
1,5 rkl vettä

* Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. 
* Rouhi Daim-suklaa. 
* Raasta limen kuori ja purista mehu.
* Vatkaa kerma vaahdoksi. Lisää joukkoon kuoriraaste, maustamatontatuorejuustoa, sokeri ja Daim-rouhe. 
* Mittaa kattilaan limemehu ja vesi ja kuumenna kiehuvaksi. Sulata joukkoon liivatteet. Sekoita täytteeseen.




Kukat ja lehdet sekä kakun päällinen sokerimassaa,
timantit ovat valmiita Confentista ostettuja syötäviä kirkkaita timantteja,
sokeripitsi on värjätty punaiseksi pastavärillä.



HYVÄÄ SYNTYMÄPÄIVÄÄ ÄITI 
JA
AURINKOISIA KEVÄTPÄIVIÄ TEILLE KAIKILLE!!!