perjantai 17. tammikuuta 2014

Sateenkaari Macaronit


Tänään Keijukaistenmaassa oli pääosassa PikkuKeijut ja heidän ystävät. Pinja tyttönen täyttää huomenna 7-vuotta ja tänään juhlittiin kaverisynttäreitä. Pinja sai itse päättää mitä kaikkea juhliin tehdään ja osallistui itsekin paljon niiden tekemiseen. Macaronit oli yksi Pinjan toive - värejä hän halusi montaa erilaista. Tällä kertaa tehtiin vaaleanpunaisia, violetteja, keltaisia ja vihreitä. Macaronit osoittautuivat tällä kertaa huomattavasti hankalemmiksi mitä kahdella edellisellä kerralla. Kuoret eivät onnistuneet yhtä hyvin kuin aikaisemmin. Tein ne n. viikkoa aikaisemmin valmiiksi ja säilytin huoneenlämmössä ilmatiiviissä rasiassa, mutta kaikesta huolimatta kuoret pääsi hieman pehmenemään. Itseäni se ei juurikaan haitannut, koska pidän näistä herkuista enemmän sellaisina yön yli jääkaapissa tekeytyneinä. Makuasia tämäkin...Nämä herkut eivät juuri hävinneet näiden ihanien pienten herkkusuiden suuhun, vaatii ehkä totuttelua. Tällä kertaa tein täytteeksi raikkaan valkosuklaa-sitruuna täytteen sekä Minttusuklaa täytteen. 



Macaronit
(noin 25-30 kpl)
95 g valkuaista
75 g kidesokeria
150 g tomusokeria
120g mantelijauhoa


* Vatkaa valkuaiset ja sokeri paksuksi vaahdoksi. 
* Mittaa mantelijauhot ja tomusokeri tehosekoittimeen ja tee niistä tasaista jauhoa. 
* Sihtaa jauhoseos muutamassa erässä valkuaisvaahdon sekaan. 
* Laita massa pursotuspussiin ja leikkaa joko pussin päähän sopivan kokoinen reikä tai laita pyöreäpäinen tylla pursotuspussiin ja pursota leivinpaperille kolikon kokoisia ympyröitä massasta. (Voit halutessasi piirtää leivinpaperille valmiiksi ympyröitä, tämä auttaa tekemään samankokoisia massaympyröitä).
* Kopauta muutamaan otteeseen peltiä pöytää vasten, jotta macaronien pinta tasoittuu. 
* Anna levätä ennen paistamista noin 1 tunti. 
* Paista 140 asteessa 15-20 minuuttia, macaronien suuruudesta riipuen. 
* Siirrä paiston jälkeen leivinpaperin kanssa macaronit ritilän päälle ja annan jäähtyä kunnolla. 

* Itse käytän massan värjäämiseen pastavärejä.


Minttusuklaatäyte
200g Fazerin Marianne suklaata
1dl kuohukermaa

* Pilko suklaa pieneksi astiaan.
* Kuumenna kerma kiehumispisteeseen, älä keitä. 
* Kaada kuuma kerma suklaan päälle ja sekoittele täyte tasaiseksi. Jäähdytä.
* Pursota tai nostele lusikalla täyte kuorien väliin.


Valkosuklaa-sitruunatäyte 
200g Fazer block valkosuklaa sitruuna & lime
1dl kuohukermaa
(oman maun mukaan Lemon Curdia)

* Pilko suklaa pieneksi astiaan.
* Kuumenna kerma kiehumispisteeseen, älä keitä. 
* Kaada kuuma kerma suklaan päälle ja sekoittele täyte tasaiseksi. 
* Lisää halutessasi Lemon Curdia. Jäähdytä.
* Pursota tai nostele lusikalla täyte kuorien väliin.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti