perjantai 26. joulukuuta 2014

Omenainen glögihyydykekakku


Saimme kuin saimmekin valkean joulun. Aattoaamuna lasten odotus ja jännitys oli käsin kosketeltavissa. Lapset miettivät milloin tontut mahtavat tuoda lahjoja ja millä se pukki mahtaa saapua paikalle - porovaljakollako vaiko jollain muulla. Tontut kävivät, kun talo hetkeksi hiljeni aattoaamuna ja pukkikin piipahti illalla. Joulun tunnelma on aina niin lämpöinen ja ihana, on ihana viettää aikaa rakkaiden ihmisten parissa.


Tänä vuonna jouluiseen kahvipöytäämme pääsi omenainen glögikakku, jonka bongasin Hellapoliisin blogista. Kakun pitää maistua joululle, mutta olla kuitenkin melko kevyt, joka kruunaa jouluruuan. Tämä kakku sai kehuja osakseen. Kakussa maistui monta ihanaa jouluista herkkua, kuten glögi, piparkakku ja kaneli. Hellapoliisin blogista löytyy ohje pienempään kakkuun, itse tein ohjeen kaksinkertaisena. 


Lumi on jo peittänyt kukat laaksosessa,

Järven aalto jäätynyt talvipakkasessa.
Varpunen pienoinen syönyt kesäeinehen,
Järven aalto jäätynyt talvipakkasessa.

Pienen pirtin portailla oli tyttökulta:
Tule, varpu, riemulla, ota siemen multa!
Joulu on, koditon varpuseni onneton.
Tule tänne riemulla, ota siemen multa!


Pohja
400-500g Fanipaloja

* Leikkaa Fanipalat veitsellä karkeaksi rouheeksi.
* Laita halkaisijaltaan 24-26cm irtopohjavuoan pohjalle leivinpaperiympyrä sekä vuoan reunoille kalvo tai leivinpaperi näin saat myös vuokaan lisää korkeutta, jotta kakku mahtuu paremmin vuokaan. 
* Levitä kerros Fanipalarouhetta pohjalle. Jätä osa täytteeseen.

Täyte
10 liivatelehteä
4dl vispikermaa 
400g maustamatonta Philadelphia tuorejuustoa
2dl fariinisokeria
1dl sokeria
4tl vaniljasokeria
2tl piparkakkumaustetta
4dl omenasosetta, kevyesti makeutettua
1dl vaaleaa glögiä

* Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen.
* Vaahdota vispikerma ja vatkaa joukkoon Philadelphia tuorejuusto, fariinisokeri, sokeri, vaniljasokeri, piparkakkumauste ja omenasose.
* Tarkista maku. Mikäli käytät makeutettua sosetta, maista seosta ennen kuin lisäät sokeria, jotta seoksesta ei tule liian makeaa.
* Kuumenna glögi mikroaaltouunissa kiehuvaksi.
* Liuota vedestä puristetut liivatelehdet joukkoon ja sekoita lusikalla tasaiseksi.
* Valuta liivateneste täytteeseen koko ajan sekoittaen.
* Kaada osa täytteestä vuokaan ja ripottele väliin Fanipalarouhetta. 
* Kaada loput täytteestä vuokaan ja nosta kylmään hyytymään
muutamaksi tunniksi tai yön yli.

Pinnalle
6 liivatelehteä
4dl omenasosetta
ripaus kanelia
2dl vaaleaa glögiä

* Kun kakku on hyytynyt, valmista kiille.
* Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen.
* Mittaa kattilaan omenasose, kaneli ja vaaleaa glögiä. 
* Kuumenna kiehuvaksi.
* Lisää joukkoon vedestä puristetut liivatelehdet ja tarkista, että ne liukenevat joukkoon. Sekoita tasaiseksi. Älä keitä.
* Anna seoksen jäähtyä hetki. 

* Lusikoi hieman jäähtyny liemi lusikan kautta
varovasti kakun päälle lähellä kakun pintaa.
* Nosta jääkaappiin jähmettymään 2-3 tunniksi tai yön yli. 

*Koristele kakku haluamallasi tavalla.





Rauhallista Joulun aikaa blogini lukijoille
sekä maukasta Uutta Vuotta 2015!!!

sunnuntai 7. joulukuuta 2014

Sitruksiset piparkakut


Joulun odotukseen kuuluu tietynlaisia perinteitä, joista yksi meidän perheessämme on jouluisten piparkakkujen leipominen yhdessä lasten kanssa. Joulukorttien askartelu on myös aina ollut yksi perinne, josta kuitenkin tänä vuonna päätimme luopua. Halusimme kuitenkin muistaa mummuja ja pappoja, mikä olisikaan parempi joulutervehdys kuin itsetehdyt piparkakut.


Tavalliset joulupiparit maistuvat aina lapsille, mutta tänä vuonna halusimme jotain uutta, jotain uudenlaista makua näihin ihaniin jouluisiin pipareihin. Yhteishyvän ruokalehdessä olikin herkulliselta kuulostava ohje, jossa taikinaan lisättiin appelsiinin ja sitruunan kuorta. Sitrukset antoivat hyvää makua piparkakkuihin ja näistä tuli hetkessä perheemme yksi suosikki. 
        
Piparkakkutaikina 
(n. 40 piparkakkua)

1,5 dl siirappia
2 dl sokeria
0,8 dl vettä
150 g margariinia
1 sitruunan raastettu kuori
1 appelsiinin raastettu kuori
1,5 rkl piparkakkumaustetta
2 tl ruokasoodaa
8 dl vehnäjauhoja


* Kiehauta kattilassa siirappi, sokeri ja vesi. 
* Ota kattila liedeltä ja lisää joukkoon margariini, sitruskuoriraasteet ja piparkakkumauste. 
* Anna jäähtyä. 
* Yhdistä jauhot ja sooda ja sekoita ne taikinaan. 
* Taikina saa jäädä pehmeähköksi, koska se kovettuu kylmässä. 
* Peitä taikina kelmulla ja anna olla yön yli jääkaapissa. 


* Kuumenna uuni 200 asteeseen. 
* Kauli taikinasta ohuehkoja levyjä pala kerrallaan kevyesti jauhotetulla leivinpöydällä. 
* Irrota levy pöydästä ja ota muoteilla piparkakkuja. 
* Nosta leivinpaperoidulle uunipelille ja paista 6–8 minuuttia.






Hyvää Joulun odotusta 
blogin lukijoille!!!


lauantai 22. marraskuuta 2014

Ristiäiskakku pojalle


Ristiäiskakkuja on aina yhtä ihana tehdä. Hempeät värit, ihanat maut ja ensimmäinen iso juhla pienen ihmisen elämässä. Kakkujen suunnittelu on hauskaa puuhaa ja vaikka saankin usein vapaat kädet toteutuksen suhteen olen enemmän tai vähemmän yheydessä kakun tilaajaan jo suunnittelu vaiheessa. Usein netistä löytää hyviä ideoita, joita yhdistelemällä ja muuntelemalla saa koottua omanlaisen luomuksen. Toisinaan pitää ottaa esiin kynä ja paperia ja antaa luovuuden päästä valloilleen. 


Olen jo pidemmän aikaa halunnut toteuttaa kakussa väriyhdistelmän vaaleansininen ja ruskea. Nyt tilaajalle sopi tämä värimaailma ja ehdotuksistani kakun koristeluun hän valitsi tennareita, palikoita ja rusetin. Koristelu on yksinkertaisen kaunis ja kakusta tuli ehdottomasti yksi suosikeistani. 

Kakun väliin toivottiin valkosuklaata, joka on pienen pojan isän lemppareita. Toiseksi täytteeksi haluttiin ihanaa jo monen suosikiksi noussutta daim-lime täytettä. Aikataulu ei mennyt niin kuin olin alunperin suunnitellut - tällä kertaa tein kakkupohjan ja kakun täyttämisen kaksi päivää ennen juhlia. Valkosuklaa täyte oli täyteläisemmän makuista, kun sai maustua jääkaapissa kaksi päivää. Daim-lime täytteen maut tulevat kyllä hyvin esiin jo päivän vetäytyessään. Jännitin kovin, että miten hyvä kakusta tulee, kun sen joutuu täyttämäänkin jo kaksi päivää ennen juhlia, mutta kakku näytti taivaallisen hyvältä ja toivottavasti myös maistui siltä. 



Kakussa on 8 munan gluteeniton kakkupohja


Daim-Limetäyte (Ohje Kinuskikissa - hieman muunnettuna)

3 liivatetta
1,5 patukkaa (á 56 g) Daim-suklaata
1,5 limen kuori
1,5 rkl limemehua
3 dl kermaa
0,5 prk (á 200 g) Valio Viola mautamatonta tuorejuustoa
1 dl sokeria
1,5 rkl vettä

* Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. 
* Rouhi Daim-suklaa. 
* Raasta limen kuori ja purista mehu.
* Vatkaa kerma vaahdoksi. Lisää joukkoon kuoriraaste, maustamatontatuorejuustoa, sokeri ja Daim-rouhe. 
* Mittaa kattilaan limemehu ja vesi ja kuumenna kiehuvaksi. Sulata joukkoon liivatteet. Sekoita     täytteeseen.


Valkosuklaatäyte (ohje Kinuskikissa - hieman muunnettuna)

dl Flora Vispiä
200 g Valion Vanilja tuorejuustoa 
2 levyä Pandan valkosuklaata (á 130g)

* Vatkaa kerma vaahdoksi. 
* Sekoita joukkoon vanilja tuorejuusto. 
* Sulata suklaa mikrossa miedolla lämmöllä.
* Lisää vaahdon joukkoon ja sekoita tasaiseksi. 








                                     Tämä päivä, päivistä herkin, 
                                    nimen sait ja kasteen merkin. 
                                        Olkoon päiväsi jokainen 
                                   kauneutta täynnä ja onnellinen.

                                                ONNEA VEETI!!!

lauantai 8. marraskuuta 2014

Mehevä Vaniljainen Suklaakakku


Jälleen huomenna on rakkaiden isien päivä. <3 Tänä vuonna minun ei pitänyt tehdä lainkaan kakkua, mutta mistäpä muualtakaan itseni eilen löysin, kuin kakunteko puuhista. Nautiskelimme mehevää kakkua päivää ennen varsinaista juhlapäivää, koska menen itse sunnuntaina töihin. Olen jo pitkään haaveillut tehdä kakun, jossa olisi Nigellan mehevä suklaakakkupohja. Löysin juuri tällaisen ihanalta, makealta ja tuhdilta kuulostavan ohjeen Marsispossun blogista, jossa oli käytetty juurikin tätä suklaista kakkupohjaa. Tämä kakku on ehdottomasti suklaan ja makean ystävän unelma - vei kielen mennessään, mutta toista palaa ei pystynyt ottamaan - sen verran tuhtia tämä kakku on. Tällä kertaa en ehtinyt väsäilemään kaikkia koristeita sokerimassasta, joten hain kakkuun aitoja kukkia koristeeksi. Olisin halunnut aukinaisempia ruusuja, mutta niitä ei nyt tähän hätään löytynyt, joten näihin oli tyytyminen. Tällä viikolla saatiin ihana valkea lumipeitekin maahan, joten kakkuunkin tuli koristeeksi sokerimassasta tehtyjä lumihiutaleita. 



Pohja - Nigellan mehevä suklaakakku
4 1/2 dl vehnäjauhoja
2 dl sokeria
1 dl fariinisokeria
3/4 dl kaakaojauhetta
1,5 tl leivinjauhetta
3/4 tl ruokasoodaa
1/4 tl suolaa
2 kananmunaa
1 dl kermaviiliä
3/4 rkl vaniljasokeria
125 g voita
1 dl öljyä
2 dl kylmää vettä


* Voitele ja jauhota 18-20cm kakkuvuoka. 
* Sekoita keskenään vehnäjauhot, sokerit, kaakaojauhe, leivinjauhe, ruokasooda ja suola. 
* Vatkaa munat ja kermaviili sekaisin. 
* Sekoita kevyesti vatkaten keskenään sulatettu voi, öljy ja vesi. 
* Yhdistä kuivat-aineet, munaseos ja rasva-vesiseos keskenään ja sekoita taikina tasaiseksi. 
* Kaada taikina vuokaan ja paista 175 °C uunin alimmalla tasolla n. 50 minuuttia. 
* Kokeile kypsyyttä tikullla. 

* Jäähdytä kakku. 

* Leikkaa jäähtynyt kakku kolmeen osaan. 
* Aloita kakun kokoaminen irtopohjavuoan reunoja apuna käyttäen suoraan tarjoilulautaselle. 
* Vuoraa vuoan sisäreunat reunakalvolla. 
* Laita ensimmäinen kakkulevy tarjoilulautaselle ja kostuta vaniljamaidolla.



Appelsiini-suklaamousseen saa varmasti lisäpotkua,
kun käyttää Fazerina suklaata tai korvaa osan
tummasta suklaasta sillä. 
Kostutus
1 dl maitoa
1 tl vaniljasokeria


Appelsiini-suklaamousse
150 g appelsiinituorejuustoa
0,5 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
1 kananmunankeltuainen
1,5 dl kermaa
150g tummaa suklaata

* Vaahdota kerma. 

* Sulata suklaa.
* Vatkaa tuorejuusto, sokerit ja kananmunankeltuainen sekaisin. 
* Lisää seokseen sulatettu suklaa ja lopuksi varovaisesti sekoittaen vaahdotettu kerma. 
* Kaada täyte vuokaan. 
* Nosta päälle toinen pohja ja kostuta.


Vaniljamousse
180 g maustamatonta tuorejuustoa
60 g crème fraiche
75 g tomusokeria
1 dl maitoa
1 tl vaniljajauhetta
2 liivatetta
1 dl kermaa

* Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. 

* Vaahdota kerma. 
* Vatkaa tuorejuusto, crème fraiche ja tomusokeri sekaisin. 
* Kuumenna maito ja vaniljajauhe kattilassa kiehumispisteeseen. 
* Purista liivatelehdistä vesi pois ja lisää kuuman maidon sekaan. 
* Kaada seos tuorejuustomassan joukkoon. 
* Yhdistä sekaan varovaisesti sekoittaen vaahdotettu kerma. (Jos massa tuntuu liian kuumalta, odota pieni hetki ennen kerman lisäystä.) 
* Kaada valmis vaniljamousse vuokaan ja laita kolmas kakkulevy kanneksi paikoilleen. 
* Kostuta. 
* Peitä pinta kelmulla ja laita hyytymään jääkaappiin vähintään neljäksi tunniksi tai mielellään yön yli.


Suklaakuorrutus
Tummaa suklaata
Kuohukermaa

* Vatkaa kerma vaahdoksi.
* Lisää joukkoon sulatettu suklaa ja sekoita tasaiseksi.




Kukkien varsiin on kierretty foliota ennen niiden
laittamista kakkuun. 



Ei ole suurempaa rakkauden valaa,

kuin että lapsesi sinua halaa.
Pienessä sydämessä sinulle juuri
on varattu paikka niin suuren suuri.


sunnuntai 26. lokakuuta 2014

Vauvakutsujen Trio-jäätelökakku

Yllätyskutsut on niin parhaita - sain kutsun työkaverini baby shower kutsuille, joita vietettiin hänen äitinsä luona. Tulevan äidin yllättäminen onnistui täydellisesti - siinä herkistyi äidin lisäksi moni vieraskin. Kutsuilla tietysti hemmotellaan tulevaa äitiä ja nämä kutsut alkoivatkin jalkahoidolla. Samaan aikaan vanhemmat ja pieni masuasukki sai ihania lahjoja tulevaa varten - oli pieniä nuttuja, vaippakakku, unirätti, torkkupeitto, jonka alla koko tuleva perhe voi köllötellä ihanassa talvisessa tunnelmassa kynttilöiden loisteessa. Tuleva äiti on vannoutunut TPS fani, mutta tuleva pappa taisi yllättää miniänsä kertaheitolla ja antaa lapsenlapselleen toisenkin vaihtoehdon - nimittäin HPK:n. Aika näyttää miten käy vai saako pappa isänpäivälahjaksi HPK:n tutin ja sukat. :D 

Aika menee aina niin siivillä ja ihana vauva-aika siinä samalla. Tulevan äidin on tietysti tiedettävä mitä syöttää lapselleen, joten ei muutakuin maistelemaan erilaisia Pilttejä. Jottei tehtävä olisi liian helppo niin silmät tulee tietysti sitoa niin ettei äippä näe mitä herkkuja hänelle tarjoillaan. Pienoinen paniikki iskee, jos joutuukin maistamaan perunaa. Reippaasti äippä kuitenkin maistelee ja arvuuttelee - ehdoton suosikki mango ei mietiskelyjä tarvinnut, mutta muut maut olivatkin sitten hieman haastavampia. Päärynää taisi äiti lähes joka purkkiin tarjota, mutta sitä ei tällä kertaa mistään kuitenkaan löytynyt. Luumupiltistä tuli mieleen joulutortut, mutta sitrushedelmät olivat hieman hakusessa. Pienellä avustuksella oikeita vastauksia alkoi sadella. Pienestä huijauksesta huolimatta tällä kertaa ei sitä alussa pelättyä perunaa tarjoiltu. 

Vieraatkin saivat tehtäväkseen kirjoittaa pienen pieniin vaippoihin jonkin viestin äidille, joka yöllä vaihtelee pienokaisensa vaippaa ja saa siinä samalla sihrustella hänelle kirjoitettuja viestejä. Siinä samalla rupateltiin tulevan äidin lapsuudesta ja siitä miten ihana pieni prinsessa hän on pienenä ollut. :) Veikkailtiin tulevan lapsen sukupuoltakin - vaikkauksia taisi tulla lähes fifty fifty kumpaankin suuntaan. Itse olen jo pidemmän aikaa veikannut TPS:n riveihin uutta tulevaisuudenlupausta eli poikaa. 

Tämä ihana työkaverini ja tulevan suloisen vaavin äiti on toivonut jo monen monta kertaa saada vielä joskus tyttäreni tekemää trio-jäätelökakkua. Mikäpä muukaan olisi ollut parempi vieminen näille vauvakutsuille. Tyttäreni autteli jälleen kakun teossa ja saikin paljon kiitosta työkaveriltani. 



Pohja
180g Omavalintaisia keksejä
75g Voita

* Murskaa keksit tehosekoittimessa.
* Lisää voisula sekaan ja sekoita tasaiseksi.
* Laita leivinpaperi irtopohjavuoan pohjalle sekä reunoille reunakalvoa, mikäli sinulta ei löydy kalvoa ajaa leivinpaperi saman asian. 
* Painele keksiseos vuoan pohjalle ja laita jääkaappiin jähmettymään.


Jäätelökerrokset
1l Suklaajäätelöä
1l Mansikkajäätelöä
1l Vaniljajäätelöä
Toffeekastiketta
Mansikkakastiketta 

* Ota suklaajäätelö huoneenlämpöön sulamaan tai sulata sitä mikrossa niin, että jäätelöstä tulee notkeaa.
* Kaada jäätelö keksipohjan päälle, pursota jäätelön päälle toffeekastiketta.
* Laita pakastimeen jäätymään ainakin tunniksi.
* Sulata tämän jälkeen mansikkajäätelö ja kaada se suklaajäätelön päälle vuokaan. Pursota päälle mansikkakastiketta.
* Laita jälleen pakastimeen jäätymään ainakin tunniksi.
* Sulata sitten vaniljajäätelö, kaada se mansikkajäätelön päälle vuokaan. 
* Laita pakastimeen jäätymään muutamaksi tunniksi tai yön yli. 

HUOM! Pakastaminen kerrosten välillä on tärkeää, jotta saadaan aikaan selvät kerrokset. 




Koristelu
Erilaisia karkkeja tai suklaaraastetta

* Ota kakku vähintään 30 minuuttia ennen tarjoilua huoneenlämpöön ja koristele tässä vaiheessa haluamallasi tavalla. 






Ihanaa loppuodotusta koko perheelle <3

lauantai 25. lokakuuta 2014

Vadelmainen valkosuklaa-lime Britakakku


Kun meidän työporukka kokoontuu istumaan iltaa niin siitä ei naurua puutu. Tällä kertaa istuimme iltaa ihanassa pienessä mummonmökissä. Illan pimetessä alkoi yhden, jos toisenkin mielikuvitus heräämään ja kehittyi yksi jos toinenkin kauhutarina. Muutamat pelästyksen kiljahduksetkin kajahti ilmoille eikä ulkohuussissakaan enää uskallettu yksin käydä. :) Ilta oli kaikesta huolimatta onnistunut ja saatiin vatsat täyteen ihania herkkuja. 


Sain jälleen kunnian tehdä kakun - toiveeksi annettiin britakakku, mutta koska en itse välitä hilloista kakuissa niin päätin jälleen hieman tuunailla sitä perinteistä britakakkua. Tällä kertaa gluteenittomien marenkisten kakkupohjien väliin sujahti valkosuklaata, limeä sekä vadelmaa. Viimeistely on aina kaiken a ja o, mutta tällä kertaa oli tyydyttävä plan B:n, koska tuoreita pakastamattomia vadelmia ei ole saatavilla. Kakku saikin päälleen mini marenkeja - tämä sillä ajatuksella, että yksi työkavereistani ei juurikaan perusta kakuista, mutta marengit kyllä uppoavat, niinkuin nytkin :) Kyllä siinä kakunpalakin taisi maistua...


POHJA: 
150g voita tai margariinia
1,5 dl sokeria
4 keltuaista
2 dl Sunnuntai Gluteeniton jauhoseos
2 tl leivinjauhetta
1,5 dl maitoa

* Erottele keltuaiset ja valkuaiset.
* Vatkaa pehmeä rasva ja sokeri vaahdoksi. 
* Lisää keltuaiset yksitellen ja jatka vatkaamista. 
* Sekoita leivinjauhe ja gluteeniton jauhoseos keskenään, siivilöi jauhoseosta maidon kanssa vuorotellen taikinaan. 
* Levitä taikina ohueksi kerrokseksi uunipellille öljytyn leivinpaperin päälle.


MARENKI:
4 valkuaista
2 dl sokeria

MARENGIN PINNALLE:

50g mantelilastuja tai pähkinärouhetta

* Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi. 
* Lisää sokeri vähitellen ja jatka vatkaamista kunnes seos on jäykkää ja kiiltävää. HUOM! Marenki on valmista, kun se pysyy ylösalaisin käännetyssä kulhossa.   
* Levitä marenkiseos taikinan päälle. 
* Halutessasi voit ripotella mantelilastuja/pähkinärouhetta pinnalle 
* Paista 175 asteessa noin 30 minuuttia, kunnes marenki on kauniisti ruskettunut. 
* Anna kakkulevyn jäähtyä ja leikkaa se sitten kahtia.


TÄYTE:
1,5 prk Valio Maustettu valkosuklaa-lime rahka
1 prk Flora Vispiä
sokeria ja vaniljasokeria oman maun mukaan
n. 0,5l Suomalaisia vadelmia
raastettua valkosuklaata
  
* Nosta toinen kakkulevy tarjoiluastialle. 
* Vatkaa Flora vispi vaahdoksi. 
* Lisää rahka joukkoon ja vatkaa tasaiseksi.
* Lisää sokerit ja sekoita.
* Levitä täyte pohjalevyn päälle, laita päälle puolijäiset vadelmat (tai mikäli kakku syödään heti kokoamisen jäleen sulata vadelmat hyvin ennen kakkuun laittoa),  ripottele tämän jälkeen vielä raastettua valkosuklaata ja nosta toinen kakkuevy päälle.

* Korietele kakku haluamallasi tavalla - tämä kakku on koristeltu mini marengeilla sekä valkosuklaa raasteella.





lauantai 18. lokakuuta 2014

Pienen prinsessan tiarakakku


Keijukaistenmaassa hypättiin pitkästä aikaa pienten prinsessojen ihanaan maailmaan. Pieni Aada tyttönen täytti 3-vuotta ja toivoi juhliinsa vaaleanpunaista prinsessakakkua. Kakun tekoon sain vapaat kädet, joten halusin testata jotain uutta. Olen odottanut tilaisuutta kokeilla sokeritiaran tekoa, joka osoittautuikin haasteellisemmaksi kuin kuvittelin. Viisi tiaraa ja vain yksi ehjänä valmiiksi - mutta sehän riitti. Pienen prinsessan kakussa tulee tietysti olla paljon vaaleanpunaisten eri sävyjä, helmiäishohdetta ja kimalletta. Herkkyyttä kakkuun tuli hennosta tiarasta sekä sokeriperhosista ja tietysti kukkasista.


Kakku sai täytteekseen raikasta mustikkaa sekä makeaa daimia ripauksella limeä. Tämä on ehdottomasti yksi parhaista täyteyhdistelmistä ja toivon, että kakku maistuu myös juhlavieraille ja ennen kaikkea itse sankarille. 





Kakkupohjana on 8 munan gluteeniton kakkupohja.


Mustikkatäyte
2dl kermaa
200g sitruuna tuorejuustoa
250g rahkaa
3dl mustikoita
1/2 dl sokeria
2tl vaniljasokeria
4 liivatelehteä
2rkl vettä

* Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen.
* Vatkaa kerma kuohkeaksi vaahdoksi.
* Sekoita kerman joukkoon tuorejuusto, rahka ja sokerit. Sekoita hyvin.
* Soseuta tuoreet tai pakastemustikat (pakastemustikoita kannattaa sulattaa ennen soseuttamista).  
* Kuumenna vesi ja lisää liivatelehdet yksitellen veteen, sekoita - lisää liivateseos mustikkatäytteen joukkoon ohuena nauhana koko ajan sekoittaen.
* Levitä kostutetun pohjan päälle ja laita jähmettymään jääkaappiin.
-> Täyte on melko vetelää aluksi, joten mikäli et täytä kakkua vuokaan anna täytteen jähmettyä jonkun aikaa ennen kakun väliin laittoa. 


Osassa kukkasista
vaaleanpunaista helmiäishohdetta
Daim-Limetäyte (Ohje Kinuskikissa - hieman muunnettuna)
3 liivatetta
1,5 patukkaa (á 56 g) Daim-suklaata
1,5 limen kuori
1,5 rkl limemehua
3 dl kermaa
0,5 prk (á 200 g) Valio Viola mautamatonta tuorejuustoa
1 dl sokeria
1,5 rkl vettä

* Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. 
* Rouhi Daim-suklaa. 
* Raasta limen kuori ja purista mehu.
* Vatkaa kerma vaahdoksi. Lisää joukkoon kuoriraaste, maustamatontatuorejuustoa, sokeri ja Daim-rouhe. 
* Mittaa kattilaan limemehu ja vesi ja kuumenna kiehuvaksi. Sulata joukkoon liivatteet. Sekoita     täytteeseen.

Sokeritiara
1
munan valkuainenn. 200-250 g tomusokeria muutama tippa sitruunamehua(elintarvikeväriä)

Vatkaa valkuaiset ja osa tomusokerista kevyesti vaahdoksi.
Lisää sitruunamehu ja pikkuhiljaa loput tomusokerista - kunnes seos on sopivan jämäkkää.
(Seoksen voi halutessaan värjätä elintarvikevärillä)

Perhoset tehty myös sokerista.






ONNEA 3-VUOTIAALLE 
AADA PRINSESSALLE!!!