lauantai 23. maaliskuuta 2013

PetShop kakku

Tällä kertaa Keijukaistenmaassa tuoksui kakku ja maistui makea kinuski sekä kirpeän raikas vadelma. Sain jälleen kunnian toteuttaa pienen prinsessan toiveen. Kakun teemana oli PetShopit ja väreiksi toivottiin pinkkiä ja lilaa. Väliin toivottiin vadelmaa. Muuten sain vapaat kädet kakun toteutukseen. Aluksi vadelmatäytteen kaveriksi piti tulla suklaatäyte, joka viime hetkellä muuttuikin vadelmien kanssa ehdottomasti parhaiten sopivaksi kinuskitäytteeksi. 



n. 30cm kakkuvuoka 

Gluteeniton kakkupohja 

8 munaa
3 dl sokeria
2 dl gluteenitonta jauhoseosta
1,5 dl perunajauhoja
2 tl leivinjauhetta

Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi.
Yhdistä kuivat aineet keskenään ja lisää siivilän läpi taikinaan.
Kaada taikina voideltuun ja jauhotettuun kakkuvuokaan.
Paista 175 asteessa uunin alatasolla n. 45 minuuttia.



Gluteeniton kakkupohja (tehty pieneen sydänirtopohjavuokaan)

2 munaa
0,5 dl sokeria
1 dl gluteenitonta jauhoseosta
0,5 tl leivinjauhetta

Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi.
Yhdistä kuivat aineet keskenään ja lisää siivilän läpi taikinaan.
Kaada taikina voideltuun ja jauhotettuun kakkuvuokaan.
Paista 175 asteessa uunin alatasolla n. 15 minuuttia.



Vadelmamousse


5 dl Flora Vispiä
2 pss. valmista vadelmamoussejauhetta (Blå Band)
200g maustamatonta tuorejuustoa
400g vadelmia
4tl Sokeria

* Vatkaa kerma ja vadelmamousse vaahdoksi.
* Sekoita joukkoon tuorejuusto.
* Soseuta vadelmat ja halutessasi siivilöi siemenet pois.
* Lisää sokeri ja soseutetut vadelmat, sekoita tasaiseksi.  
* Levitä kostutetun pohjan päälle ja laita jähmettymään jääkaappiin. 



Kinuskimousse


5dl Flora Vispiä
2 pss. valmista valkosuklaamoussea (Dr.Oetker)
1 prk. Valio maustettua vanilja rahkaa
330g. Valio Vanilla täyteläisen pehmeä kinuskikastike


* Vatkaa kerma vaahdoksi ja lisää sekaan valkosuklaamousse, sekoita tasaiseksi.
* Sekoita joukkoon vanilja rahka.
* Sekoita lopuksi joukkoon kinuskikastike ja sekoita tasaiseksi (kinuskin voit vamistaa myös itse ja laittaa sitä oman maun mukaan).
* Levitä kostutetun pohjan päälle ja laita jähmettymään jääkaappiin.




Kakun päällinen, kukat ja lehdet sokerimassaa. Pursotukset pastaväreillä värjättyä Flora Vispiä. PetShopit leluja.


Päällä oleva sydän tehty pienellä sydän irtopohjavuoalla.



PALJON ONNEA ELLEN 3V.!!!