sunnuntai 24. marraskuuta 2013

Joulun tuntua

Työkaverini tilasi kakun entiseen työpaikkaansa. Sain täydet vapaudet kakun toteutukseen. Koska joulu lähestyy ja nyt on pikkujoulujen kulta-aikaa halusin tehdä kakkuun joulun tuntua kimmellyksineen. Väliin en hakenut niinkään jouluisia makuja vaan tein raikkaan mustikkamoussen sekä aavistuksen appelsiinilta maistuvan valkosuklaamoussen. Kakkua viedessäni tajusin siitä puuttuvan jotain, koettakaahan arvata mitä... ;) 



Vaaleakääretorttupohja (GL)

4 munaa
1 ½ dl sokeria
1 dl gluteenitonta jauhoseosta
0,5dl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta


* Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi.
* Sekoita kuivat aineet keskenään ja siivilöi ne vaahtoon pienissä erissä varovasti sekoittaen.
* Kaada uunipellille leivinpaperin päälle.
* Paista 200 asteessa uunin keskitasolla 6-8 min.
* Kumoa sokeroidun leivinpaperin päälle. Irrota leivinpaperi heti – muuten se tarttuu pohjaan kiinni.

-> kääretorttupojia tehty kolme.



Mustikkatäyte

2dl kermaa
200g sitruuna tuorejuustoa
250g rahkaa
3dl mustikoita
1/2 dl sokeria
2tl vaniljasokeria
4 liivatelehteä
2rkl vettä
*Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen.
Vatkaa kerma kuohkeaksi vaahdoksi.
Sekoita kerman joukkoon tuorejuusto, rahka ja sokerit. Sekoita hyvin.
* Soseuta tuoreet tai pakastemustikat (pakastemustikoita kannattaa sulattaa ennen soseuttamista).  
* Kuumenna vesi ja lisää liivatelehdet yksitellen veteen, sekoita - lisää liivateseos mustikkatäytteen joukkoon ohuena nauhana koko ajan sekoittaen.
* Täytteen kannattaa antaa hyytyä hetki ennen kakun väliin laittoa.

Appelsiininen valkosuklaatäyte

200g Appelsiini tuorejuustoa
2½ dl Flora Vanillaa
100g valkosuklaata
½ dl sokeria
2 liivatetta
2 rkl sitruunamehua
2 rkl vettä

* Sulata valkosuklaa. 
* Laita liivatelehdet kylmään veteen pehmenemään. 
* Vaahdota vaniljavaahto. 
* Lisää tuorejuuston sekaan sokeri ja jäähtynyt valkosuklaa. 
* Sulata liivatelehdet sitruuna-vesiseokseen. 
* Kaada liivateseos ohuena nauhana tuorejuuston sekaan. Sekoita massa tasaiseksi.  
* Lisää lopuksi tuorejuustoseos vaniljavaahdon joukkoon ja sekoita tasaiseksi.

Päällä olevan sokerimassan alle on laitettu kreemi estämään kosteutta, koska kakku on jääkaapissa valmiina vielä yön yli ennen tarjoilua. 


Sokerikreemi (Ohje Kinuskikissa)

(yhden halkaisijaltaan 24 cm kokoisen kakun kuorruttamiseen)

125 g margariinia
½ tl vaniljasokeria
250 g (= 4 dl) tomusokeria
1 rkl vettä


* Pehmennä margariini sähkövatkaimella notkeaksi. 
* Lisää vaniljasokeri. 
* Sekoita tomusokeri margariinin joukkoon vähin erin samalla vatkaten. 
* Lisää lopuksi vesi ja vatkaa vielä hetken aikaa. 
* Mikäli kreemi tuntuu liian paksulta ja levittäminen kakun pinnalle on hankalaa, voit notkistaa kreemin lämmittämällä sitä varovaisesti mikrossa miedolla lämmöllä.
Koristeet sokerimassaa.

Päällinen sokerimassaa, pursotukset kermaa, osa värjätty punaisella pastavärillä.









Jokkiskakku





Sain tilauksen kakusta, jonka aiheena oli jokkis - ok, olen kyllä kuullut puhuttavan tästä ja tiedän sen liittyvän autoihin :) Onneksi googleen voi luottaa lähes aina. Kakkuun siis toivottiin jotenkin toteutettuna tämä perheen pojan harrastus eli jokkis sekä auton merkki eli Ford. Auton piti olla sininen ja sainkin kuvan autosta, jonka avulla yritin saada siitä edes hieman jokkisauton näköisen. Nuo autot kun eivät ole niitä meikäläisen juttuja niin hieman jännitti kakun tekeminen. Sain kuitenkin hetimiten idean kakun toteutukseen. Loppu viikosti tehdyt macaronitkin pääsivät koristamaan kakkua ja osaan niistä maalasin valkosuklaalla F-kirjaimen kuvastamaan Fordia. Tämän kakun koristelun jälkeen ei tarvitse miettiä mennäkkö salille vaiko ei...sen verran hiki virtasi ja kädet huusi hoosiannaa, kun yritin kaulita sokerimassaa ohueksi ja sopivan kokoiseksi kakun päälystämiseen. En ole aikaisemmin käyttänyt tämän merkkistä massaa ja paketissa vielä sanotaan sen olevan helposti muotoiltavaa. Noh, pääasia kai on, että sain massan kakun päälle vaikka en niin ohueksi mitä yleensä. Kokeilin sokerimassan alle myös ensimmästä kertaa kreemiä, joka estää kosteutta.


Ensimmäistä kertaa sain kuulla, että tekeleeni pääsi ehkäpä aitiopaikalle säilytykseen. Nimittäin tämä auto pääsi lasivitriiniin pokaalin viereen, joka on voitettu kyseisellä autolla!!! Auto ja voitto on selvästi pojalle tärkeä muisto, mutta yhtä tärkeää on minulle saada tämä kunnia omasta käsityöstä. Kiitos siis tästä, mikään ei lämmitä mieltä enempää kuin juuri tällaisen palautteen saaminen. Aivan huippua...


n. 30cm kakkuvuoka 

Gluteeniton kakkupohja 

8 munaa
3 dl sokeria
2 dl gluteenitonta jauhoseosta
1,5 dl perunajauhoja
2 tl leivinjauhetta

Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi.
Yhdistä kuivat aineet keskenään ja lisää siivilän läpi taikinaan.
Kaada taikina voideltuun ja jauhotettuun kakkuvuokaan.
Paista 175 asteessa uunin alatasolla n. 45 minuuttia.



Maitosuklaatäyte 


2 ½ dl Flora Vispiä
1 pss. valmista suklaamoussejauhetta (Blå Band)
100 g rahkaa
100 g maitosuklaata (Brunberg)

* Vatkaa kerma ja suklaamoussejauhe vaahdoksi. 
* Sekoita joukkoon vaniljarahkavalmiste. 
* Sulata suklaa mikrossa miedolla lämmöllä. 
* Lisää vaahdon joukkoon ja sekoita tasaiseksi. 
* Levitä kostutetun pohjan päälle ja laita jähmettymään jääkaappiin. 


Mangotäyte

2 ½ dl Flora Vispiä
1 pss. valmista mango-passionmoussejauhetta (Blå Band)
200g Mangotuorejuustoa
1 tlk Säilykemangoa
½ Sitruuna
2 tl Sokeria

* Vatkaa kerma ja mango-passionmousse vaahdoksi.
* Sekoita joukkoon tuorejuusto.
* Soseuta mangot ja lisää vaahtoon.
* Lisää sitruunamehu ja sokeri, sekoita tasaiseksi. 
* Levitä kostutetun pohjan päälle ja laita jähmettymään jääkaappiin.


Sokerikreemi (Ohje Kinuskikissa)

(yhden halkaisijaltaan 24 cm kokoisen kakun kuorruttamiseen)

125 g margariinia
½ tl vaniljasokeria
250 g (= 4 dl) tomusokeria
1 rkl vettä


* Pehmennä margariini sähkövatkaimella notkeaksi. 
* Lisää vaniljasokeri. 
* Sekoita tomusokeri margariinin joukkoon vähin erin samalla vatkaten. 
* Lisää lopuksi vesi ja vatkaa vielä hetken aikaa. 
* Mikäli kreemi tuntuu liian paksulta ja levittäminen kakun pinnalle on hankalaa, voit notkistaa kreemin lämmittämällä sitä varovaisesti mikrossa miedolla lämmöllä. 


** Macaroneihin ohje kohdassa macaronit**

Päällinen ja koristeet sokerimassaa. "Hiekka" keksinmurua.

Macaronit olisivat saaneet olla sinisempiä, mutta eikös kaikki pojat diggaa vaaleansinisestä, ikään katsomatta :)






VAUHDIKASTA SYNTYMÄPÄIVÄÄ 
MARKUS!!!

perjantai 22. marraskuuta 2013

Sitruunaiset Macaronit





Vihdoinkin voitin "pelkoni" tehdä näitä suussasulavia leivoksia eli macaroneja. Alunperin piti odottaa Jouluun asti, mutta sain inspiraation tehdä näitä kokeilu mielellä jo tänään. Väri näihin ihanan suloisiin leivoksiin määräytyi sunnuntaina tulossa olevan kakun teeman mukaan (niistä versioista sitten myöhemmin oma postaus). Olen jo pitkään surffaillut netissä ja lukenut Macaron leivoksista yhtä ja toista. Moni kertoo näiden olevan vaikeita tehdä ja onnistuminen vaatii monia leivontakertoja. Liekö minulla aloittelijan tuuria, mutta sain omista versioistani jopa Macaronien näköisiä. Ohjeita näiden herkkujen tekemiseen on monen monta, mutta itse löysin hyvän ohjeen blogista Pullahiiren leivontanurkka. Ainakin nämä herkut maistuivat pikku keijuille, sen verran nopsaan hävisivät parempiin suihin - Pikku keijut ovatkin parhaita makutuomareita Keijukaistenmaassa. 


Sitruunaiset Macaronit
(noin 25-30 kpl)
 

95 g valkuaista
75 g kidesokeria
150 g tomusokeria
120g mantelijauhoa
 

* Vatkaa valkuaiset ja sokeri paksuksi vaahdoksi. 
* Mittaa mantelijauhot ja tomusokeri tehosekoittimeen ja tee niistä tasaista jauhoa. 
* Sihtaa jauhoseos muutamassa erässä valkuaisvaahdon sekaan. 
* Laita massa pursotuspussiin ja leikkaa joko pussin päähän sopivan kokoinen reikä tai laita pyöreäpäinen tylla pursotuspussiin ja pursota leivinpaperille kolikon kokoisia ympyröitä massasta. (Voit halutessasi piirtää leivinpaperille valmiiksi ympyröitä, tämä auttaa tekemään samankokoisia massaympyröitä).
* Kopauta muutamaan otteeseen peltiä pöytää vasten, jotta macaronien pinta tasoittuu. 
* Anna levätä ennen paistamista noin 1 tunti. 
* Paista 140 asteessa 15-20 minuuttia, macaronien suuruudesta riipuen. 
* Siirrä paiston jälkeen leivinpaperin kanssa macaronit ritilän päälle ja annan jäähtyä kunnolla. 

Sitruunatäyte

Maustamatonta tuorejuustoa ja Lemon Curd tahnaa. 
* Sekoita tuorejuuston joukkoon Lemon Curdia oman maun mukaan. 

* Lusikoi tai pursota täytettä puolelle macaron-kuorista ja nosta toinen puolisko päälle. HUOM! Älä laita täytettä liikaa.








perjantai 15. marraskuuta 2013

Koivukakku






Tänä vuonna isänpäiväkakussa näkyi lasten kädenjälki kirjaimellisesti. Luonto on  lähellä mieheni sydäntä, joten halusimme lasten kanssa tuoda osan siitä isälle kakun muodossa. Väliin isä toivoi mustikkaa ja limeä - niistä kehiteltiin raikkaat täytteet. Kakulla saatiin ilahduttaa myös pappaa ja isopappaakin (sai mummutkin osansa). Vietimme isänpäivää rakkaiden ihmiten parissa, mikäpä sen ihanampaa...




n. 30cm kakkuvuoka 

Gluteeniton kakkupohja 

8 munaa
3 dl sokeria
2 dl gluteenitonta jauhoseosta
1,5 dl perunajauhoja
2 tl leivinjauhetta

Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi.
Yhdistä kuivat aineet keskenään ja lisää siivilän läpi taikinaan.
Kaada taikina voideltuun ja jauhotettuun kakkuvuokaan.
Paista 175 asteessa uunin alatasolla n. 45 minuuttia.



Mustikkatäyte
2dl kermaa
200g sitruuna tuorejuustoa
250g rahkaa
3dl mustikoita
1/2 dl sokeria
2tl vaniljasokeria
4 liivatelehteä
2rkl vettä
*Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen.
Vatkaa kerma kuohkeaksi vaahdoksi.
Sekoita kerman joukkoon tuorejuusto, rahka ja sokerit. Sekoita hyvin.
* Soseuta tuoreet tai pakastemustikat (pakastemustikoita kannattaa sulattaa ennen soseuttamista).  
* Kuumenna vesi ja lisää liivatelehdet yksitellen veteen, sekoita - lisää liivateseos mustikkatäytteen joukkoon ohuena nauhana koko ajan sekoittaen.
* Täytteen kannattaa antaa hyytyä hetki ennen kakun väliin laittoa.


Limetäyte:
3 liivatelehteä
3 dl kermaa
2 valkuaista
300 g sitruuna tuorejuustoa
¾ dl limettimehua (n. 4-5 limetin mehu)
1½ dl sokeria
3 tl vaniljasokeria
2 rkl vettä
* Laita täytteeseen tulevat liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. 
* Vaahdota kerma. 
* Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi ja yhdistä kermavaahdon kanssa.
* Sekoita tuorejuustoon limettimehu, sokeri ja vaniljasokeri. 
* Kiehauta vesi ja sulata liivatelehdet siihen. 
* Sekoita tuorejuustoseoksen joukkoon. 
* Yhdistä sitten kerma-valkuaisvaahtoon.
* Täytteen kannattaa antaa hyytyä hetki ennen kakun väliin laittoa.

 
Päällinen ja koristeet sokerimassaa, kädenjäljet suklaata.






ONNEA ISÄLLE!!!





Pieni Enkelityttö


Hipaisi hiljaa enkelin siipi, 
kauneinta maailmassa näytti.
Salaa sitten ovesta hiipi, 
enkelin oikeutta käytti.
Nukkui pieni enkelin siipien suojaan 
ja lähti,
nyt pikkuinen on 
taivaan kirkkain tähti.



Tämän herkän ja hennon kakun myötä haluan osoittaa perheelle osanottoni suureen suruun. Sanat eivät riitä kertomaan miten paljon erilaisia tunteita kakun tekeminen sai aikaan. Niin hento ja pieni kuin oli tämä enkelityttö, niin hauras oli myös kukka jonka kakkuun tein, ensimmäinen pudotti terälehtiään. Vaikka toivoin kakusta täydellistä ja halusin toteuttaa vanhempien kaikki toiveet ei ensimmäinen kakku pysynyt koossa, joten suunnitelmiin tuli muutos. Sain kaikesta huolimatta ymmärrystä osakseni ja toisen mahdollisuuden toteuttaa vanhempien toiveen. Tämän kakun luovutus oli vaikein tähän mennesä - niin käsin kosketelvaa oli se vanhempien liikutus kakun nähdessään ja se suru joka heitä painoi. Ehkä kakku puhuu puolestaan...


 

n. 30cm kakkuvuoka 

Gluteeniton kakkupohja 

8 munaa
3 dl sokeria
2 dl gluteenitonta jauhoseosta
1,5 dl perunajauhoja
2 tl leivinjauhetta

Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi.
Yhdistä kuivat aineet keskenään ja lisää siivilän läpi taikinaan.
Kaada taikina voideltuun ja jauhotettuun kakkuvuokaan.
Paista 175 asteessa uunin alatasolla n. 45 minuuttia.



Maitosuklaatäyte 

2 ½ dl Flora Vispiä
1 pss. valmista suklaamoussejauhetta (Blå Band)
100 g rahkaa
100 g maitosuklaata (Brunberg)

* Vatkaa kerma ja suklaamoussejauhe vaahdoksi. 
* Sekoita joukkoon vaniljarahkavalmiste. 
* Sulata suklaa mikrossa miedolla lämmöllä. 
* Lisää vaahdon joukkoon ja sekoita tasaiseksi. 
* Levitä kostutetun pohjan päälle ja laita jähmettymään jääkaappiin. 


Mangotäyte

2 ½ dl Flora Vispiä
1 pss. valmista mango-passionmoussejauhetta (Blå Band)
200g Mangotuorejuustoa
1 tlk Säilykemangoa
½ Sitruuna
2 tl Sokeria

* Vatkaa kerma ja mango-passionmousse vaahdoksi.
* Sekoita joukkoon tuorejuusto.
* Soseuta mangot ja lisää vaahtoon.
* Lisää sitruunamehu ja sokeri, sekoita tasaiseksi. 
* Levitä kostutetun pohjan päälle ja laita jähmettymään jääkaappiin.







  

Rakas lapsi pienoinen,
nuku suojassa taivaan enkelien.
Enkelit uneen sinut tuudittaa,
enkelit äitiä ja isääkin lohduttaa.
Me tiedämme, et ole siellä yksin.
Kuljet sielläkin, lapsi, käsityksin. 


JATTA HELMIINAN PERHEELLE <3

lauantai 2. marraskuuta 2013

Consseja ja palikoita





 Viikko sitten työkaverini ihana pieni poika sai kasteessa nimen. Tämä pieni palleroinen on sulattanut jo monen monta pientä ja isoa sydäntä. Tällä kertaa en ehtinyt tekemään koko ristiäiskakkua, mutta onneksi koristeita voi väsäillä jo hyvissä ajoin ennen h-hetkeä. Tällä kertaa sain uutta haastetta koristeiden tekoon, koska en ole aiemmin tehnyt tennareita. Aluksi ajattelin tilata muotit joilla saa tehtyä tennarit, mutta google auttoi tässäkin tilanteessa ja löysin ohjeet Conssien tekoon blogista Kakkuateljee Pionilaakso - ohjeen avulla onnistuu varmasti. 








Miten pienet pojat valmistetaan…  
ensin aamukastetta laitetaan pieneen, keltaiseen rasiaan.  
Hopeaa enkelin siivestä ripotellaan… 
näin pienet pojat valmistetaan.




 ONNEA KASPER MARTTI ILMARI!!!