sunnuntai 29. huhtikuuta 2012

Suklaamuffinssit-sitruunakermalla (tavallisia/gluteenittomia)

Viimeinen lomapäivä ja aurinko <3 voiko sitä enempää toivoa. Kummityttö tuli ilahduttamaan aurinkoista päiväämme. Ihana kuunnella lasten riemunkiljahduksia. Laitettiin yhdessä leikkimökkikin taas leikkikuntoon. Vaikka onkin ollut näin ihana päivä päätin kaikesta huolimatta hieman leipoakin. Tällä kertaa ihan vain helppoja suklaamuffinsseja, joita vien huomenna työkavereilleni lomaltapaluu herkkuina.





Tein molemmat muffinssilaadut valmiista muffinssiaineista. En ole koskaan aikaisemmin käyttänyt näitä lähes valmiita tuotteita.

Käytin Gluteiinittomiin muffinsseihin tätä muffinssi mixiä. Muffinssit oli helppo ja erittäin nopea valmistaa. Taikinakin maistui yllättävän hyvälle.  


Tavallisiin muffinsseihin käytin Sunnuntain suklaanmakuista kakku- ja muffinssimixiä. Tämäkin oli todella helppo ja nopea tapa tehdä hyviä muffinsseja.














Suklaamuffinssien päälle tein Kinuskikissan ohjeella sitruunakermapursotukset. 

Sitruunakerma

2 ½ dl vaahtoutuvaa kevytvispiä (Flora Vispi)
2 tl vaniljasokeria
2 dl lemon curd -tahnaa

Vatkaa kevytvispi kovaksi vaahdoki. Sekoita joukkoon vaniljasokeri ja lemon curd. 



 Lapset saivat jälleen kerran olla makutuomareina.


Tässä pellillinen muffinsseja menossa huomenna työkavereiden maisteltavaksi. Koristeiksi laitoin aikaisemmin tekemiäni erivärisiä sokerimassakukkia. 



 Tuossa yläpuolella kuva gluteiinittomasta versiosta.
Ja tässä alempana kuva tavallisesta versiosta.

lauantai 28. huhtikuuta 2012

Fuksianväriset liljat

Tänään tein isomman satsin sokerimassaliljoja, jotka pääsevät koristamaan äitienpäiväkakkua, jonka työkaverini tilasi äidilleen.


Liljat on tehty fuksian värisestä sokerimassasta (luonnossa enemmän fuksian väriset, kuin näissä kuvissa). Tehostetta tehty punaisella elintarvikevärillä sekä hohteella. Liljojen emit eivät ole syötäviä.


  
Isommat liljat ovat kuivumassa foliokupissa kananmunakennossa ja pienemmät foliokupissa snapsilasissa. 




 Liljat saavat kakkuun kaverikseen myös päivänkakkaroita. Liljojen lehdet on tehty vaalean vihreästä sokerimassasta - niihinkin tehostetta tehty vihreällä elintarvikevärillä sekä hohteella.

Niinkuin kaikki ovat huomanneet niin tykkään käyttää sokerimassakoristeissa hohdetta - se tuo koristeisiin (etenkin kukkasiin) sävyä ja elävyyttä.

maanantai 23. huhtikuuta 2012

Sokerimassa lilja

Yön pikku tunneilla saattaa tulla hyviäkin ideoita. Viikonlopun kemujen jälkeen jäi edelleen hieman harmittamaan, etten saa elävyyttä liljoihini. Äitienpäivänä olisi tarkoitus tehdä tilaustyönä liljakakku. Sain yöllä idean, joka piti heti aamulla testata. Idea toimi ja nyt saan edes hieman "hienompia" liljoja seuraavaan kakkuun. Hieman liian ohueksi tein massan, mutta ensi kerralla sitten hieman paksumpi versio. 

Tein kukan liljamuotilla ja painelin terälehtiä litteämmiksi teelusikan avulla. Vesivärisiveltimellä laitoin kukan keskustaan punaista elintarvikeväriä. Heteet ovat jälleen askarteluheteitä (ei syötäviä) ja loppusilaukseksi kukka sai pintaansa helmiäishohdetta. 


Foliosta saa tehtyä hyvän kupin liljan kuivattamiseksi haluttuun muotoon. Laitoin "foliokupin" kananmunakennoon, jotta pysyy hyvin muodossaan.


Punainen väri liljan keskellä on luonnossa voimakkaamman värinen (kuva haalistaa värejä). 



sunnuntai 22. huhtikuuta 2012

Keväinen lilja- ja omenankukkakakku

Tänään juhlittiin oman väen kesken rakkaan äitini syntymäpäiviä. <3 Halusin kokeilla jotain uutta ja nyt oli hyvä tilaisuus harjoittelulle. Tosin halusin ilahduttaa äitiäni kuitenkin hienolla ja hyvällä kakulla. Onnistuin hyvin vaikkei kaikki mennytkään niin kuin piti. Päivä oli mitä mainioin juhlimiseen - aurinkokin ilahdutti päiväämme. Ne kakun täytteestä unohtuneet vadelmat jakoivat mielipiteitä - toiset tykkäsivät kakusta ilman niitä ja toiset vadelmien kera. 





Suklaakääretorttupohja

4 munaa
1 ½ dl sokeria
1 dl vehnäjauhoja
1 dl perunajauhoja
1 ½ tl leivinjauhetta
2 rkl kaakaojauhetta

* Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi.
* Sekoita kuivat aineet keskenään ja siivilöi ne vaahtoon pienissä erissä varovasti sekoittaen.
* Kaada uunipellille leivinpaperin päälle.
* Paista 200 asteessa uunin keskitasolla 6-8 min.
* Kumoa sokeroidun leivinpaperin päälle. Irrota leivinpaperi heti – muuten se tarttuu pohjaan kiinni.
* Jäähdytä ja kostuta laimennetulla limemehulla. Laita täytettä ja kääri rullalle. 


Daim-Limetäyte (Ohje muunnettu Kinuskikissan Vadelma-Daim-Lime täytteestä)

4 liivatetta
2 patukkaa (á 56 g) Daim-suklaata
2 limen kuori
2 rkl limemehua
4 dl kermaa
1 prk (á 250 g) mascarpone-juustoa
1 dl sokeria
2 rkl vettä

* Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. 
* Rouhi Daim-suklaa. 
* Raasta limen kuori ja purista mehu.
* Vatkaa kerma vaahdoksi. Lisää joukkoon kuoriraaste, mascarpone, sokeri ja Daim-rouhe. 
* Mittaa kattilaan limemehu ja vesi ja kuumenna kiehuvaksi. Sulata joukkoon liivatteet. Sekoita täytteeseen.


Täytteen maut tulevat paremmin esiin, kun teet kääretortun valmiiksi edellisenä päivänä. 
Täytteestä unohtuneet vadelmat tarjottiin erillisestä kipasta, josta halukkaat saivat laittaa niitä kakkupalansa päälle. 



Kakkun marmorinen pinta on tehty sekoittamalla mustaa sokerimassaa valkoiseen sokerimassaan. 


ONNEA RAKAS ÄITI!!!




lauantai 21. huhtikuuta 2012

Liljankukka

Huomenna juhlitaan rakkaan äitini syntymäpäivää. Aluksi ei pitänyt tehdä lainkaan kakkua, mutta loppujen lopuksi päätin tehdä ns. harjoituskakun - testasin uutta täytettä, joka ei aivan mennyt niinkuin piti. Kaikki meni siihen asti hyvin, kunnes huomasin unohtaneeni täytteestä vadelmat. No, näillä mennään ja toivotaan, että kakku maistuu ilman niitäkin. 

Harjoittelin tänään myös liljan kukkien tekoa - en toistaiseksi omista vielä värejä, joilla pystyisin tekemään kukkiin yksityiskohtia. Jossain vaiheessa ehkäpä investoin niihinkin. Nyt kuitenkin kukat saivat vain hohdetta pintaansa. 


Liljan kukat tehty keltasesta sokerimassata, kukan heteet tehty "askartelu heteistä" (ei syötäviä). Lehdet vihreää sokerimassaa. 
Kukat saa hyvin kuivattua muotoonsa foliosta tehdyissä "kupeissa", jotka asetettu kananmunakennoon.




perjantai 6. huhtikuuta 2012

Pääsiäis-Limejuustokakku

Menimme viettämään pitkäperjantaita koko perheen voimin mummulaan. Halusin loihtia meille pirteän raikkaan juustokakun. Valitsin mauksi limen. Ohje on hieman muunneltu Kinuskikissan Lime-juustokakun ohjeesta.

 Hyvää Pääsiästä kaikille!!!





24cm irtopohjavuoka

Dominokeksipohja:

n. 200g Lime dominotäytekeksejä 
50g margariinia

* Murskaa dominokeksit pieneksi murskaksi.
* Sulata margariini ja lisää keksimurskan joukkoon.
* Vuoraa irtopohjavuoan pohja leivinpaperilla ja painele keksimurska lusikan avulla vuoan pohjalle. 
* Laita jääkaappiin jähmettymään.




Limetäyte:

5 liivatetta
3 dl kermaa
2 valkuaista
300 g maustamatonta tuorejuustoa
¾ dl limettimehua (vajaan 3 limetin mehu)
1 ½ dl sokeria
3 tl vaniljasokeria
2 rkl vettä

* Laita täytteeseen tulevat liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. 
* Vaahdota kerma. 
* Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi ja yhdistä kermavaahdon kanssa.
* Sekoita tuorejuustoon limettimehu, sokeri ja vaniljasokeri. 
* Kiehauta vesi ja sulata liivatelehdet siihen. 
* Sekoita tuorejuustoseoksen joukkoon. 
* Yhdistä sitten kerma-valkuaisvaahtoon.
* Kaada täyte keksipohjan päälle. Tasoita pinta mahdollisimman hyvin. Voit lopuksi hölskytellä vuokaa, mikä tasoittaa pintaa entisestään. 
*Anna hyytyä jaakaapissa n. 3 tuntia.


Limekiille:

3 liivatetta
3 dl sokeroitua laimennettua limettimehua (josta limettimehua ½ dl, sokeria saman verran)
vihreää elintarvikeväriä

* Laita kiilteeseen tulevat liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. 
* Sekoita limettimehu (myös limettitiiviste käy), sokeri ja vesi sopivan makeaksi mehuksi. 
* Värjää vihreällä elintarvikevärillä. Testaa värin sopivaa tummuusastetta pienempään, vaaleapohjaiseen astiaan. 
* Sulata liivatelehdet n. ½ dl kiehuvaa vettä ja kaada ohuena nauhana limemehun joukkoon koko ajan sekoittaen.
* Jäähdytä – kiillemehu ei saa olla lämmintä täytteen päälle kaadettaessa. Kaada täytteen päälle lusikan kautta. Siirrä jääkaappiin hyytymään.



Kakun päällä olevat koristeet keltaista, valkoista, ruskeaa ja mustaa sokerimassaa (Confetti ja Ullanunelma) - Kukkaset saaneet pintaansa hieman efectisävyä, jota olen käyttänyt muissakin kakkujeni kukissa. 
HUOM! Sokerimassakoristeet alkavat sulaa nopeasti juustokakkujen päällä - joten kakku kannattaa koristella vasta juuri ennen tarjoilua (tai jos mahdollista laita koristeen alle hieman kermavaahtoa, se estää hieman kosteutta ja koriste säilyy pidempään). 



Koirakakku

Sain tehtäväkseni loihtia pitkäperjantain nimipäiväsankarille koirakakun. Väliin haluttiin ainakin valkosuklaatäyte ja päälle koiran lisäksi myös tassunjälkiä. Muuten sain vapaat kädet toteutukseen. Pähkäilin pitkään millaisen kakusta teen, mutta eräs ilta sain idean, jonka toteutin ja tälläinen kakusta tuli: 


Kakku on tehty kolmesta kääretorttupohjasta, joista yksi on suklainen.

Kääretorttupohja:

4 munaa
1 ½ dl sokeria
1 dl vehnäjauhoja
1 dl perunajauhoja
1 ½ tl leivinjauhetta

jos haluat pohjasta suklaisen lisää 2 rkl kaakaojauhetta.

* Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. 
* Sekoita kuivat aineet keskenään ja siivilöi ne vaahtoon pienissä erissä varovasti sekoittaen.
* Kaada uunipellille leivinpaperin päälle.
* Paista 200 asteessa uunin keskitasolla 6-8 min. Varo palamista - se tapahtuu hyvin nopeasti!!!

* Kumoa sokeroidun leivinpaperin päälle. Irrota leivinpaperi heti, koska muuten se tarttuu pohjaan kiinni.
* Jäähdytä ja leikkaa hulutun muotoisiksi paloiksi. Kokoa kakku latomalla päällekkäin vuorotellen pohjaa ja täytettä. Muista kostutus!


Nougattäyte (ohje Kinuskikissa - muunnettu) 

3 liivatelehteä
2 dl kermaa
100 g maustamatonta tuorejuustoa
1 muna
½ dl sokeria
2½ Maraboun Dubbel Nougat -patukkaa (50 g/kpl)
¼ dl vettä

* Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. 
* Vatkaa kerma vaahdoksi. Sekoita joukkoon tuorejuusto (vatkaa tuorejuusto hyvin kerman joukkoon, jottei jää paakkuja). 
* Vaahdota muna ja sokeri. Yhdistä munavaahto varovasti sekoittaen täytteeseen.
* Paloittele nougat ja sulata se mikrossa miedolla lämmöllä. Laita samalla vesitilkka kiehumaan. Sulata veteen liivatteet ja sekoita täytteeseen. Lisää joukkoon lopuksi nougat-sula. (Voit jättää halutessasi nougat:n tarkoituksellisesti hieman huonosti sekoitetuksi, jolloin saat täytteeseen kirjavuutta nougat-raidoista. Nostele täytettä siten, että kauhot pohjalta saakka – nougat painuu helposti kulhon pohjalle.


Valkosuklaatäyte (ohje Kinuskikissa)

2 – 2 ½ dl Flora Vispiä tai vispikermaa
100 g vaniljarahkavalmistetta (Sunnuntai)
130 g valkosuklaata

* Vatkaa kerma vaahdoksi. 
* Sekoita joukkoon vaniljarahkavalmiste. 
* Sulata suklaa mikrossa miedolla lämmöllä.
* Lisää vaahdon joukkoon ja sekoita tasaiseksi. 

Koira on muotoiltu ruskeasta sokerimassasta (Ullanunelma) ja hännänpäähän hieman mustaa sokerimassaa. Silmät ja nenä myös mustaa sokerimassaa ja kaulapanta punaisella massalla. 
Pallo, luu, tassunjäljet ja tekstit myös muovailtu sokerimassasta. Tassut saa hyvin tehtyä, kun pyörittelee massan palloiksi ja painelee ne haluamaansa muotoon.


  
ONNEA NIMIPÄIVÄSANKARILLE!!!

sunnuntai 1. huhtikuuta 2012

Sokerimassakukkia pääsiäisen väreissä


Eilen lauantai-illan ratoksi väsäilin hieman sokerimassakukkia pääsiäisen väreissä. Osa kukista tulee käyttöön pitkäperjantain juustokakkuun, mutta osa jää odottamaan toista käyttökertaa. 
Tuli siinä väkerrettyä myös koirakin, mutta siitä kuvaa hieman myöhemmin, koska haluan pitää kakun tilaajan jännityksessä siihen asti, kunnes itse kakun teen. Tilatusta koirakakusta kuvia tulee pääsiäisviikonlopun aikana. 

 Kukat on tehty keltaisesta (Ullan Unelma) ja valkoisesta sokerimassasta ja koristeena käytetty luonnonvalkoista nonparellikuulaa sekä efektisävyä helmiäinen Pearl White (Confetti)

 Osa kukista on laitettu kuivumaan niin, että niiden terälehdet nousevat hieman ylöspäin. Koska minulla ei ollut hyvää kuivatuspaikkaa näille kukille laitoin ne ensin hetkeksi silikoniseen muffinivuokaan ja otin siitä pois ennen kuin kovettuivat kokonaan. Hyvin jäi terälehdet silti kohoasentoon.